Johanna Pöysti: Tarinani tuhlaajasta vaurastujaksi

Nov 04, 2020

2016 toukokuussa löysin itseni Sokos hotel Presidentin kokoustilasta. Olin päätynyt elämäni ensimmäiseen talousvalmennukseen. Rahastressi ja holtiton tapa käyttää rahaa oli ajanut minut tilanteeseen, jossa koin tarvitsevani apua oman talouden hallintaan. Jollekin oma talouden hallinta saattaa olla yhtä helppoa, kuin minulle on terveellinen syöminen ja liikunnallinen elämäntapa, mutta minun kohdallani talouden hallinta ei tullut selkärangasta.

Onneksi tuo kyseinen valmennus teki minuun syvän vaikutuksen, ja tunsin kuinka monta lamppua syttyi päässäni. Ymmärsin vihdoin, miten holtittomasti olin käyttänyt rahaa, ja kuinka olin ajautumassa velkakierteeseen. Ja mikä vielä tärkeämpää, ymmärsin, että minulla oli kaikki mahdollisuudet muuttaa taloudellinen tilanteeni.

Nyt voin vain ihmetellä, miten moni asia on muuttunut tämän reilun neljän vuoden aikana. Tässä kirjoituksessa haluan kertoa tarinani siitä, miten minusta tuli talouteni guru.

TILANNE 2016 VS. 2020 

Vuonna 2016 aloittaessani taloudellisen muutoksen minulla oli 4000 euroa luottokorttivelkaa, eikä lainkaan säästöjä tai sijoituksia. Kaikki omaisuuteni oli kiinni asunnossamme, jonka omistin yhdessä avopuolisoni kanssa.  

Nyt luottokorttivelka on maksettu pois, omistan yhden sijoitusasunnon yksin ja toisen avomieheni kanssa yhdessä. Tämän lisäksi osakesalkussani on enemmän euroja, kuin mitä minulla oli huonoa velkaa vuonna 2016. Tämä on vaatinut uusien tapojen opettelua, mutta ennen kaikkea omien ajatusten sekä uskomusten muuttamista.

Muutoksen tekeminen ei ole vaatinut isompaa palkkapussia, vaan uusien rutiinien oppimista sekä korvien välin työstämistä. Muutokseen pystyy jokainen, joka on valmis ottamaan vastuun omasta taloudestaan.

MUUTOKSEN AVAIMET OVAT KORVIEN VÄLISSÄ

Monet ajattelevat, että vaurastumiseen tarvitaan isot tulot tai perintö. Itsekin ajattelin ennen, että säästääkseni tarvitsisin isommat tulot. Usein kuitenkin käy niin, että isommat tulot tuo vain isommat menot. On yhdentekevää tienaako 2000 euroa vai 4000 euroa, mikäli omaa talouttaan ei hallitse, mitään ei jää säästöön, etkä vaurastu. 

Olin yrittänyt muuttaa omaa taloudellista tilannettani jo useita kertoja ennen vuotta 2016. Yritykset kuitenkin loppuivat aina lyhyeen, koska ainoa “työkalu” muutoksen tekemiseen oli kulutuksen lopettaminen. Usein kun syy muutoksen tekemiselle ei ole kovin vahva, selkäranka katkeaa jossain vaiheessa. Minun tapauksessani syy muutoksen tekemiselle oli ainoastaan huono omatunto tuhlaamisesta, eikä esimerkiksi aito halu ottaa oma talous hallintaan. 

Muutaman kuukauden ostolakon jälkeen tuli helposti tuhlattua entistäkin enemmän. Taloudellinen muutos onnistuu vasta, kun siihen löytyy oikeasti motivoiva syy. Väkisin tekeminen ei ole avain pysyvään muutokseen.

Kuten painonhallinnan kanssa, niin myös säästämisessä kultaisen keskitien löytäminen voi olla haastavaa. Ennen suhtauduin vaurastumiseen joko-tai tilanteena: joko tuhlaan ja nautin elämästäni, tai pihistelen ja kiellän ostamisen. 

Oman talouden muuttamisessa minua auttoi ajatus siitä, että fiksu rahankäyttö ei tarkoita kituuttelua tai pihistelyä. Voin samaan aikaan sijoittaa ja kuluttaa. Kuluttamisen tulee olla sopivassa suhteessa tuloihin, enkä voi elää yli varojen. Elämästä voi siis nauttia samalla kun vaurastuu.

USKOMUKSET JA OPITUT TAVAT VOIVAT ESTÄÄ SINUA VAURASTUMASTA

Kaikken tärkeintä muutoksen aikaan saamiseksi on sukeltaa syvälle omiin uskomuksiin ja pohtia omaa käyttäytymistään rahan kanssa. Millaista rahan käytön mallia olet oppinut lähipiiriltä? Miten omassa perheessäsi on puhuttu rahasta? Shoppailetko iloon ja suruun, tai ehkä tylsyyteen?

Kun aloin pohtimaan omaa käyttäytymistäni rahan kanssa, huomasin muun muassa shoppailevani saadakseni hyvän olon. Pidin myös materiaa hyvin tärkeänä asiana ja eräänlaisena statussymbolina.

Kun palasin muistoissani takaisin nuoruuteeni, oivalsin, että nuorena äidin kanssa tehdyt shoppailuretket Helsinkiin toivat minulle hyviä muistoja mieleen. Minulla oli siis vahva positiivinen tunneyhteys ostamiseen. Tämän oivaltamisen jälkeen ymmärsin, miksi nautin ostamisesta niin paljon.

Pohdin myös, miksi materialla oli niin suuri merkitys. Ymmärsin, että koska olin lapsena ja nuorena saanut paljon, minulla oli ikään kuin tarve pitää jonkinlaista kulissia yllä. En ollut valmis luopumaan mistään, vaikka taloudellinen tilanteeni ei mahdollistanut elämäntyyliäni, jota halusin. Siitä alkoi velkaantuminen.

OTA VASTUU TALOUDESTASI

Olet päässyt tähän taloudelliseen pisteeseen tekemällä tiettyjä asioita, joten jos toivot erilaista lopputulosta, on sinun muutettava tapaasi toimia rahan kanssa. Muutoksen tekemiseen vaaditaan omien ajatusten ja uskomusten työstämistä sekä tietenkin uusien tapojen opettelua.

Halusit sitten lopettaa velkaantumisen tai saada rohkeutta aloittaa sijoittamisen, pohdi mitkä ajatukset estävät sinua toimimasta. Pohdi myös, mistä nuo ajatukset sekä mahdolliset huonot tavat kumpuavat.

Vain sinä itse voit ottaa vastuun omasta taloudestasi.

Lupaan, että taloudellisen muutoksen tekeminen vaikuttaa elämääsi enemmän kuin uskotkaan. Oman talouden parempi hallinta tuo itsevarmuutta ja poistaa turhaa stressiä. Parempi taloudellinen tilanne antaa tulevaisuudessa mahdollisuuksia mieluisten asioiden toteuttamiseen.

Oma taloudellinen muutokseni on vain pieni osa sitä kaikkea, mikä elämässäni on muuttunut. Arvostan itseäni eri tavalla, koska päätin ottaa talouteni haltuun. Sen lisäksi olen saanut ympärilleni upeita ihmisiä, jotka ovat myös kiinnostuneita sijoittamisesta ja oman talouden hallinnasta. Näitä ihmisiä on tullut elämääni perustamani Massimuijat-yhteisön sekä Rahamedian kautta.

Intohimoni on jakaa eteenpäin vaurastumisen ilosanomaa ja arkipäiväistää rahapuhetta. Vaurastumisen tavoittelu ei ole itsekästä tai ahnetta, vaan päinvastoin — se on vastuun ottamista omasta elämästä.

Minut auttoi omalla polullani alkuun erilaiset valmennukset, joista ammensin oppeja. Joku saattaa miettiä, mihin niitä valmennuksia oikein tarvitsee? Eihän sitä tarvitse kuin säästää osa tuloista, se on niin yksinkertaista. No mihin kukaan tarvitsee personal trainereita? Kyllä jokainen tietää, että kun syö vähemmän kuin kuluttaa, niin laihtuu. Mielestäni valmennuksia ja valmentajia tarvitaan aina, koska kukaan ei ole seppä syntyessään! Pelkän teorian oppiminen ei riitä, sillä vaurastumisessa on kyse myös tunteista, ajatuksista ja uskomuksista.

Hyvinvoivin terveisin,

Johanna Pöysti

Rahamedian perustaja & talousvalmentaja

Aloita Johannan Driimin valmennus "Oman talouden hallinta" ilmaiseksi täältä

Close

50% Complete

Two Step

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua.