Itsensä johtamisen valmentaja, innostaja, yrittäjä ja kirjailija

ILKKA KOPPELOMÄKI

 

Saa mitä haluat on itsensä johtamisen menetelmä, jonka avulla kasvaa ihmisenä ja nauttia elämästä. Ilkan Driim-valmennus antaa yksinkertaiset ja käytännönläheiset taidot kehittää omaa elämää juuri sen näköiseksi kuin olet aina halunnut. Opit mielen- ja ajanhallintaa sekä pitämään huolta ihmissuhteistasi ja suhteestasi itseesi.

Katso esittely

Valmentajasta

Ilkka Koppelomäki aloitti työuransa lapsuutensa haaveammatissa urheiluhierojana. Isän kehotuksesta Ilkka vaihtoi alaa ja päätyi hetkeksi opiskelemaan farmaseutiksi. Pian hän kuitenkin ymmärsi, että haluaa elämältä jotain muuta. Itsensä kehittämisen kirjat ja seminaarit saivat Ilkan oivaltamaan oman mission – viedä itsensä kehittämistä eteenpäin Suomessa.

Uskalla Innostua -yrityksen ja Saa mitä haluat -menetelmän perustaja sekä samannimisen kirjan kirjoittanut Ilkka on auttanut suomalaisia jo toistakymmentä vuotta tekemään omassa elämässä muutoksia, jotka auttavat elämään omannäköistä, onnellista elämää. Tulipa elämässä vastaan mitä tahansa, mielen hallinnan avulla voi selvitä mistä tahansa!

SAA MITÄ HALUAT

Ilkka Koppelomäen valmennus

 
Katso esittely

ILKAN KALTAISIA VALMENTAJIA

Placeholder Image

Olli Sovijärvi

Terveyden Peruspilarit

Tämän biohakkerin ja lääkärin kurssista saat eväät ennaltaehkäisevään terveydenhoitoon.

Tutustu valmentajaan
Placeholder Image

Perttu Pölönen

Tulevaisuuden Taidot

Miten pärjäämme tulevaisuudessa koneita ja robotteja vastaan? Millä taidoilla saavutamme onnellisuuden?

Tutustu valmentajaan
Placeholder Image

Baba Lybeck

Minustako Aktiiviliikkuja?

Miten aloitat aktiivisen liikunnan ja mitä hyötyjä aktiivisesta liikkumisesta on? Tällä kurssilla opit.

Tutustu valmentajaan
Placeholder Image

SAAVUTA TAVOITTEESI SUOMEN HUIPPUVALMENTAJIEN JOHDOLLA

 

✔️ Konkreettiset opit ja tavat juuri sinun tavoitteiden saavuttamiselle suoraan Suomen huipuilta

✔️ Toistakymmentä valmennusta joissa yli 400 videota ja yli 1000 minuuttia

✔️ Katso tai kuuntele valmennuksia millä tahansa laitteella silloin sinulle sopii

✔️ Työkirja monipuolisilla tehtävillä ja vinkeillä jokaisen valmennuksen mukana